Heräilin jokunen aamu sitten syntymäpäiväonnitteluihin ja sain melko mieluisen lahjan: Spotify premiumin avovaimoltani. Kyseessähän on siis musiikin "striimaus"palvelu, joka on kasvattanut suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana erittäin houkuttelevalla kuukausimaksumallillaan - kuuntele niin paljon musiikkia kuin haluat hintaan 9,99€ / kk.
Olen itse sellainen ehkä noin keskivertomusiikinkuuntelija - työmatkat usein menee joko radiota tai jotain levyä kuunnellessa, mutta nyt on uutuudenviehätys johtanut siihen että olen alkanut kuuntelemaan myös työpaikalla levyjä Spotifyn myötä. Toimistotöissä ei tuota ongelmia.
Spotify:n myötä olen myös löytänyt akustisen singer-songwriter kitaramusiikin uudelleen. On tullut kuunneltua vähän kantria, vähän erinäisiä tunnetumpia kitaristi-laulaja heeboja kuten Ryan Adamsia ja niin edelleen.
Kaiken tämän lisäksi innostuin muutama ilta sitten hakemaan kellarista vanhan teräskielisen akustisen kitarani, jota ei sitten lapsen syntymän jälkeen ole tullut soitettua. Yksi kielihän siinä oli tietenkin poikki, mutta sain loput jäljelle jääneet kielet jotenkin viritettyä nettisovelluksella niin, että sain pari vanhaa biisiä soitettua ulkomuistista. Tulipa siinä samassa innossa selailtua tabinettiäkin, johon on sitten viime soittoni saapunut melko lailla lisää materiaalia, joten aloin innostua uudelleen, josko sitä hommaisi jonkun edullisen uuden akustisen kitaran. Ainakin näytti siltä, että kaula alkoi olla sen verran vääntynyt jo että voisi olla paikallaan hommata uusi jos meinaa uudelleen aloittaa rämpyttelyn.
Nyt on tietenkin vielä edessä se, että pitäisi keksiä minkälaisen haluaa. Ensimmäistä kitaraani, kun lähdin ostamaan joskus 10 vuotta sitten niin siinä ei paljoa nettiä selailtu, vaan uskottiin enemmän tai vähemmän myyjän sanaan ja omaan tuntumaan. Kyllähän se tuntuma on edelleen tärkeä, mutta nyt näyttäisi löytyvän webistäkin aika paljon vinkkejä, siitä mitä kannattaa ottaa huomioon erityisesti jos miettii käytetyn kitaran ostoa.
Summa summarum, kitaramerkkien ja -mallien vertailu alkakoon ja kiitokset avovaimolle siitä, että hommasi Spotifyn. Katsotaan kiitteleekö kun tajuaa, että sen johdosta aloin rämpyttelemään makkarissa iltaisin Aikuista naista..